Kaupungin koirat on hieno romaani ja Mario Vargas Llosa hieno kirjailija, ensimmäinen Nobel-kirjani oli siis todella upea lukukokemus.
Tarina rakentuu yllättävistä asioista. Jossain vaiheessa avoimia kysymyksiä on liikaa. Kuka on kenenkin kanssa, miksi mitäkin tapahtuu, mikä liittyy mihinkin. Teksti on kuitenkin niin soljuvaa ja rytmikästä että epävarmuudelle antautuu mielellään, antaa tarinan viedä vaikkei kaikkea koko ajan ymmärräkään. Yhtäkkiä Vargas Llosa kokoaa palaset paikoilleen, melkein, vastaa kysymyksiin, ei kaikkiin ja päättää tarinan toivoon paremmasta, rakkaudentunnustukseen ja hiekkarannan lämpöön. Koulu on lopullisesti ohi. Alberto haluaa mennä uimaan. Jaguaari tunnustaa rakkautensa ja vie vihille elämänsä naisen (tosin kuristaa papin melkein hengiltä, koska tämä ei ensin suostu vihkitoimitusta suorittamaan).
Seuraava nobelistini on J.M.G. Le Clézio (2008). Aion lukea hänen romaaninsa Alkusoitto, joka kertoo Ethel Brunin tarinaa 1930-luvun Pariisissa.
Julkaise teksti
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti