torstai 21. lokakuuta 2010

Kolme koiraa kaupungista

Kaupungin koirat kertoo nuorista miehistä, jotka käyvät sotilaskoulua. Jaguaari on yksi johtajista, vahva ja rohkea säätäjä. Alberto luovii sujuvasti paikasta toiseen, ei ota kantaa mihinkään ja on riittävän uskottava, ettei joudu alistetuksi. Rikardo on  nuori koululainen, jota kutsutaan orjaksi. Hän on koko lapsuutensa pelännyt väkivaltaista isäänsä. Rikardolle sotilaskoulu on ollut pelastus ja pakotie kodin ahdistavasta ilmapiiristä.

Tarinan alussa nuori poika varastaa vanhempien oppilaiden käskystä tulevan kokeen kysymykset ja vastaukset. Oppilaat jäävät tästä kiinni ja yksi uhrataan. 

Romaani peilaa surullisen lempeän kuvan poikien keskinäisestä julmasta arvojärjestyksestä, simputuksesta ja sisäoppilaitoksen elämästä. Tarina peilaa ajallisesti myös poikien taustoja, kaikkea sitä mitä on tapahtunut ennen koulua.  Juoni tuntuu kulkevan kohti jotain peruuttamatonta, mutta silti kerronnassa on ennemminkin lempeä kuin ahdistava sävy. 

Kirjailijan kuvaukset nuorten poikien peloista ja sielunmaisesta koskettavat. Kun Vargas Llosa kuvaa kuinka Rikardo jää aina aikaisemmalla pysäkillä pois raitiovaunusta ja matelee kotia kohti, jottei tarvitsisi tavata isää, nousi minulla pala kurkkuun.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti